Tivoli –Medisiinarin olohuone

Standard

Tivoli on ollut iso osa Kandiseuran identiteettiä on jo vuodesta 1960, jolloin vuokrasopimus ensimmäisestä Tivolista tehtiin. Tämä alkuperäinen Tivoli sijaitsi aivan ydinkeskustassa Eerikinkadulla. Vuodesta -71 alkaen ovet olivat auki päivittäin kello 19-23 ja Tivolille saattoi poiketa keskustassa kulkiessa silloin kun siltä tuntui. Tämän mahdollisti palkattu emäntä. Näiltä ajoilta on jäänyt elämään kaijan pesti vuosina 1975-1981 emäntänä toimineen Kaijan mukaan. Ensimmäisen Tivolin ajoilta ovat myös muutama edelleen Tivolin seinää koristava vuoden -64 professorien karikatyyri. Toki joukkoon on sittemmin liittynyt tuoreempiakin muotokuvia.

Juhlia Tivolissa on järjestetty aina, mutta muutoin kulttuuri on muuttunut melko paljon alkuajoista. Nykyisellään Tivoliin ei voi noin vain poiketa vaan ovet ovat avoimet vain tapahtumien yhteydessä. Tivolin suurempaa iltapäivähengauskäyttöä kysellään edelleen ajoittain, siksi tämä onkin hyvä väli muistuttaa jokaista renkivuorot suorittanutta jäsentä mahdollisuudesta järjestää ilmainen klubi-ilta. Mikä olisikaan parempaa kuin pitkän päivän jälkeen lysähtää Tivolin sohvalle kavereiden kanssa, aivan kuin jo 70-luvulla Eerikinkadulla. Suurena erona on myös nykyisellään varsin suosittu saunominen. Saunomista ei alkuaikoina vielä harrastettu, ensimmäinen sauna löytyy vasta Tivolista nro. kolme vuonna 1993.

Nykyinen Tivoli Uudenmaankadulla on järjestyksessään neljäs, ja toinen kandiseuran itsensä omistama tila. Uudenmaankadun Tivoli ostettiin Turun kaupungilta loppuvuodesta 2000 ja avattiin juhlallisesti 55. Proffajuhlien cocktailtilaisuudessa 7.4.2001. Keväällä tullaankin siis juhlimaan paitsi Kandiseuran 70. syntymäpäivää, myös mukuusin 15v. pirskeitä.

tivoli

Iso osa Tivolia on säilynyt sellaisenaan vuoden 2001 remontin jälkeen. Pientä pintojen kunnostusta on toki tehty koko tilassa, mutta kokonaan on uusittu vain keittiö, narikka, dj-koppi ja saunaosasto. Näistäkin muutoksista on jokunen vuosi vierähtänyt, Murmur kun on viimeinen vanhan saunan kokenut kurssi.

Nykyisellään tila on kuitenkin varsin toimiva, vaikkakin nykyiselle jäsenmäärälle hieman ahdas. Sitsaamaan mahtuu mukavasti 100 henkeä ja tarpeen vaatiessa fetussitseillä on nähty lähemmäs 150 pöytäpaikan järjestyvän, tosin osittain lainatuoleilla. Sauna nauttii suurta suosiota ja tanssilattiaa harvemmin näkee tyhjänä. Lisäksi tekniikkavelhot ovat loihtineet äänentoiston ja valot niin ettei Tivolin tarvitse hävetä edes vertailussa yökerhoihin. Ihmiset nauttivat olostaan ja sehän kerhotilassa on tärkeintä!

Vuosia on vierinyt, Tivolit ovat vaihtuneet, mutta Tivolin henki, kollegiaalinen kurssirajat ylittävä hauskanpito ja verkostoituminen on säilynyt. Tämä on iso voimavara seuralle. Tivolilla pieni fetus kastetaan medisiinariksi, tieto ja tarinat kulkevat vanhemmalta kandidaatilta nuoremmalle. Kokemuksia vaihdetaan ja vuosien perinne siirtyy eteenpäin. Nauttikaamme kaikki jatkossakin Tivolista yhdessä, ja muistakaamme, että pitkästä historiastaan huolimatta Tivoli ei ole itsestäänselvyys.

Tilan omistaminen tarkoittaa samalla vastuuta tilan kunnosta ja varustuksesta. Jokainen rikottu paikka joudutaan korvaamaan yhteisellä rahalla, oli kyse sitten kaatuneesta pianosta, hajonneista lauteista, nyrkinreiästä seinässä tai sitseillä tölkkipinon mukana kaatuneesta viinilasista. Muistetaan arvostaa Tivolia ja sen sääntöjä, niin ovien sisäpuolella kuin ulkona kadullakin. Niitä ei ole luotu kenenkään kiusaksi, vaan jotta voisimme nauttia Tivolista myös seuraavat 55 vuotta.

Rakkaudesta Tivoliin,

Matilda Aakula

Tivoliministeri 2015

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s